Kyläyhdistys

Kyläesite

LOHIJÄRVEN KYLÄTOIMIKUNTA perustettiin 1985
Ensimmäinen kyläkokous pidettiin 10.3.1985, jolloin valittiin puheenjohtaja sekä kuusijäseninen kylätoimikunta. Ensimmäinen kylätoimikunta sai tehtäväkseen selvittää ja tiedottaa kyläläisille asuntorakentamiseen liittyvistä muutoksista ja voimassa olevista säädöksistä sekä valmistella niiden pohjalta keinoja kylän asumistason parantamiseksi. Kylätoimikunnan tehtäväksi tuli järjestää elinkeinoelämään liittyvää koulutusta ja tiedotustilaisuuksia, selvittää mahdollisuudet nykyisen palvelutason säilyttämiseen ja puuttuvien palvelujen osalta niiden parantamiseen.

Lohijärven kyläyhdistys rekisteröitiin 1991

Vuoden 1991 alussa kylätoimikunta rekisteröitiin, jotta voitiin esim. sopia Leirikeskuksen vuokraamisesta Ylitornion kunnan kanssa. Samalla valittiin kyläyhdistyksen hallitus, johon kuuluu 8 jäsentä sekä puheenjohtaja. Leirikeskuksen rantaan valot tulivat 1991.

Kyläyhdistyksen toimintaa

Lohijärven kyläyhdistyksen kyläpiika vuodesta 1993…Päättyi vuoden 2010 lopulla

Mä maalaispoika seminaari
la. 21.7.2007
 Lohijärven Kuohu ry, K.J.S, Lapin kulttuurin harrastajain,,,yhdistysten
kanssa olimme mukana järjestämässä yhteislauluiltaa Lohijärven Kuohun talolla.
Laulattajana Kai Hyttinen. Seminaarin juontaja Kai Hyttinen.

2006 julkaistiin lahjaidea. Mainio tapa antaa lähimmäiselle lahjakortti, joka oikeuttaa kyläpiian kodinhoitopalveluihin. Ideaa saa soveltaa muuallaki.

Vuodesta 2005 olemme olleet mukana KYLÄT JÄRVIEN SYLEILYSSÄ ( K.J.S.) hankkeessa.
Hanke päättyi 2007 lopussa. Projektipäällikkö: Kari Mäki Pellosta.

2004 Olimme mukana kehittämässä uusia hankeideoita Outokairan Meän kylät yhessä etheenpäin hankkeessa, päivitettiin kyläsuunnitelmaa, sekä saatiin yleishyödyllistä koulutusta yhdistyksen kirjanpitotietoutta, tapahtumien järjestämiseen.
Maailmankylät Lohijärvi 2004
 tapahtumasta saimme vuoden KYLÄTEKO palkinnon.
Lapin kyläasiain neuvottelukunta

Vuonna 1995 yhdistys työllisti toisen kotipalvelu työntekijän.
Toisen työntekijän työsuhde loppui 26.5. 2009 Työsuhteen kesto oli 8 vuotta

RAY: n avustusta haettiin KYLÄPIIKA toiminnalle ensimmäisen kerran -1993, vuodelle 1994

Kylätoimikunta perustettu 1985

Rekisteröitynä yhdistyksenä olemme toimineet 90 luvun alusta.
Lapinkyläasiain neuvottelukunnan kyläkilpailu:
Lapin vuoden kylä vuonna 1996

Sosiaalipalvelu projekti 1992

Kyläyhdistys haki rahoitusta maaseudun alueelliseen kehitystoimintaan varatuista rahoista vanhusten palvelukokeiluun. Kokeilulla ei lähdetty korvaamaan kunnan palvelujärjestelmää, vaan täydentämään sitä, vastaamalla vanhusten palvelukysyntää.
– työntekijän toimenkuvaa ei rajattu
-apua annettiin siinä missä apua tarvittiin.
– saimme 90 000 mk
– kyläläisten aktiivisuus edesauttoi kokeiluun pääsemisessä
– olimme mukana Lapin maakuntaliiton Toimintakylä projektissa, siitä saatiin uutta potkua toiminnan jatkamiseen

Muuta missä mukana.

– tietotupa
– leirikeskus
– maatalouslomitus
– Suora radiolähetys talkootansseista 1994
– Lohijärven Kotipirtit OY, perustettiin 1993 joulukuussa
– erilaiset tapahtumat, syöpäyhdistyksen hyväksi pidetyt latotanssit, joka tuotti 32 000 markkaa Pohjois-Suomen syöpäyhdistykselle.

Ensimminen kyläsuunnitelma tehtiin 1994 siitä kului 10 vuotta seuraavaan. Uusin kehittämissuunnitelma on vain nettiversiona Lohijärven ja Ylitornion kunnan sivuilla.
Kotisivut saatiin Lohijärvelle 2005 http://www.lohijarvi.net

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: